NÄYTTELYKOULUTUS TORSTAISIN

Tietoa kerhon kursseista ja koulutuksista

NÄYTTELYKOULUTUS TORSTAISIN

ViestiKirjoittaja Huurapojan » 11 Helmi 2013 16:17

ALOITAMME KEVÄTKAUDEN NÄYTTELYKOULUTUKSET TORSTAINA KLO 18.30 PK-RENKAAN PIHA-ALUEELLA.

Koulutus on tarkoitettu kaiken rotuisille ja -kokoisille koirille. Ikärajaakaan ei ole, mutta pentujen mukaan tulosta on hyvä keskustella ensin ohjaajien kanssa. Harjoitukset ovat monimuotoisia ja palvelevat niin työ-, harrastus- kuin kotikoiriakin. Ryhmässä koirasi tapaa erilaisia koiria ja siellä sosiaalistuu oikein mukavasti. Näyttely -sana säikäyttää kotikoiran omistajan turhaan. Harjoitukset palvelevat koiran hoitoa, kuten harjausta ja esim. eläinlääkärissä käyntiä, jossa koirasi on osattava seisoa paikallaan tutkittavana.

Match Show on hyvää harjoitusta näyttelyä varten ja sinne ovat virallisista näyttelyistä poiketen tervetulleita myös rekisteröimättömät ja ne kastroidut koirat, jotka on leikattu ilman terveydellistä pakotetta. Siitä löytyy oma ilmoitus!

Varaa mukaan runsaasti makupaloja, näyttelykaulain ja -talutin. Muistattehan edelleen etteivät valjaat ja flexit kuulu harjoitusvarusteisiin. Mikäli sinulla on ongelma tai asia, johon haluaisit erityisesti kiinnitettävän huomiota, voit ottaa allekirjoittaneeseen yhteyttä jo etukäteen. Toki kysymykset ja ideat ovat aina tervetulleita myös harjoitusten aikana!

Harjoittelemme siis viikoittain (pois lukien mahdolliset arkipyhät) aina torstaisin. Keväämmällä vaihtelemme myös paikkoja, vaihtunut paikka päivitetään aina kalenteriin. Tammi-maaliskuun ajan harjoittelemme kuitenkin PK-Renkaalla. Pentukurssin alkaessa kellon aikoihin tulee muutoksia, joista tiedotamme erikseen kalenterissa. Pentukurssi on tulossa kevään aikana. Ilmoittautumisia ja kyselyjä ottaa vastaan allekirjoittanut.


Tule mukaan iloisella mielellä, avoimena uusille ja vanhoillekin jutuille!

Terv. Jaana
Jaana Makkonen
E-mail: mammamakkonen (at) gmail.com
Puh. 0400 570 523
Huurapojan
 
Viestit: 20
Liittynyt: 18 Elo 2012 17:31

Paluu Koulutus

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron