Innokkaita rotuesittelyyn Hankkijalle 12.5.2016?

Tietoa muista koira-aiheisista tapahtumista meillä ja muualla (luennot, leirit jne...)

Innokkaita rotuesittelyyn Hankkijalle 12.5.2016?

ViestiKirjoittaja Marjo Tikka » 24 Huhti 2016 12:38

Kiteen Hankkija järjestää koko perheen Puutarha-ja Harraste-eläinillan torstaina 12.5 klo 17 - 20.

Meitä pyydettiin iltaan mukaan esittelemään koiraharrastusta. Pihan asfalttipinnan vuoksi kuitenkin rotuesittely voisi olla koirien jaloille ystävällisempi. Rotuesittelyn voisi jakaa kahteen ryhmään, jolloin koiria olisi paikalla koko teemaillan ajan. Esittelyajat täytyy vielä sopia Hankkijan kanssa, ettei mene päällekkäin muun ohjelman kanssa. Toki voimme miettiä lajiesittelyäkin, jos innokkaita löytyy. Toivoisimme paikalle myös lapsista pitäviä koiria, joita lapset saa rapsutella.

Löytyykö innokkaita rotuesittelyyn? Lähetä sähköpostilla koiran rotu ja mahdollisuus osallistua esittelyyn/rapsutteluun osoitteeseen tikmar@gmail.com.
Tähän tapahtumaan ei haitanne, vaikka samaa rotua olisi useampikin edustaja.Samalla voimme kertoa kerhon toiminnasta ja opastaa lapsia koirien käsittelyyn!

Hankkija toivoi lapsille kasvomaalausta, olisiko löytynyt innokasta piirtäjää? Varmaan piirtäjiä pitäisi olla useampi, ettei yhden tarvitse piirtää koko iltaa.

Keski-Karjalan Urheiluratsastajat tulevaan pitämään Lelukoira/pehmolelu mätsäriä. Muuten paikanpäällä on puutarha- ja lemmikkitarvikkeiden esittelijöitä.

-Marjo
Marjo Tikka
 
Viestit: 19
Liittynyt: 10 Tammi 2016 20:55

Paluu Muut tapahtumat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron